bodypositive.jpeg

Kurpitsamaha tässä moro!

Kehopositiivisuutta ja esiintymistä rakastava introvertti, joka sekä nauraa että häpeää itseään. Ärtynyt suoli, pömpsä maha ja pää yhtä sekaisin kuin pötsi.

Inspiraatiota ja jännitystä Body Posi -messuilla

Inspiraatiota ja jännitystä Body Posi -messuilla

Sain eilen mahdollisuuden olla mukana puhumassa miespaneelin jäsenenä Kattilahallissa järjestetyissä ensimmäisissä Body Posi -messuissa.

Aiheemme oli miehet kehopositiivisuudessa ja paneloimassa kanssani oli bloggaaja Veli Koo sekä subin juontaja ja mediapersoona Kristoffer Ignatius.

Heti messupaikan ovella leveä hymy levisi kasvoilleni. Messujen Grand Not-So-Old Lady Elena Liski / 365 kehopositiivinen oli onnistunut tekemään taikuuksia ja luomaan todella lämminhenkisen ja intiimin messun kuitenkin siten, että paikalla oli maailmanluokan huippupuhujia (ja minä, eheheh!). Järjestelytkin toimivat kuin unisex-vessa!

Jännittikö puhua paneelissa? No you betcha! Onneksi esiintyminen oli messujen alkupuolella, heti Jes Bakerin ja Pehmeen jälkeen, niin sai sen pois alta kuleksimasta. Ja onneksi meidän paneelin juontaja, Iso kolmonen podcastin Tuomas oli jo mulle briiffannut mitä kysymyksiä lavalla heitetään.

Minulle jäi tosi hyvä fiilis meidän miespaneelista. Kolme miestä, joita jokaista yhdisti treenaaminen ja huoli kropan ulkonäöstä ja pystymisestä, sekä saapuminen kehopositiivisuuden maailmaan vasta äskettäin. Ja toisaalta me oltiin mukavan erilaisia. Yhdellä oli vahva äijäporukka ja personal trainer -tausta, yhdellä rankkoja kokemuksia kiusamisesta ja miten häntä ei aina hyväksytä ja itselläni halu tuoda esille miten universaaleja meidän miestenkin ongelmat ovat. Jopa niin universaaleja, että voisi puhua ihan vain ihmisten ongelmista.

Kuuntelin vedet silmissä Veli Koon tarinaa siitä, miten salijermujen keskellä eläneenä ihmisenä on todella rankkaa joutua päästämään irti siitä ajatuksesta, että aina voi olla huippukunnossa ja jos ei, niin se on vain omaa laiskuutta. Siitä miten kroppa ei aina vain pysty ja jos sitä ei kuuntele, kroppa kyllä vetää sellaiset liinat kiinni että sitten ei todellakaan enää vuosiin pysty.

Hän tiivisti erittäin hyvin oman sanomansa. Miehet (ja kaikki muutkin), pyrkikää eroon häpeän häpeästä. Saa myöntää, että hävettää.

Kristofferin rankat kokemukset nuoruudesta, "näytät ja olet vääränlainen ja väärällä tavalla mies" -tuska joka johti äärilaidasta toiseen heittelyyn ja pitkä tie vähitellen kohti tasapainoa saivat myös hyvin nöyräksi. Myös kiitolliseksi siitä, miten helppoa oma elämäni on suurilta osin ollut.

Hänen lopputiivistyksensä oli selkeä, mutta niin vaikea: "Hyväksykää itsenne". Asia, jonka kanssa niin moni meistä painii.

Itse tiivistin lopussa ajatuksiani siitä, miten hyvin- ja pahoinvoinnin suhteen on paljon tabuja, myös miehillä. Esimerkkinä on hyvinkin salonkikelpoista sanoa, että treenasin niin kovaa, että nyt on kamalan paha olo. Enemmänkin saa taputuksia selkään, että hyvä hyvä! Mutta sanopa, että ahmin niin paljon, että on todella paha olo, niin tämä onkin heti jotenkin enemmän tabu.

Olin todella kiitollinen siitä, että sain osallistua paneeliin ja mieleni oli lämmin, kun sain poseerata parissa kaverikuvissa jätkien kanssa.

Myönnän pinnallisuuteni, on aina upea olo kun saa osallistua julkisiin tapahtumiin esiintyjänä, vaikka jännittää niin, että mahassa lepattavilla perhosilla onkin oksennustauti.

Kaikki näkemäni messuesiintymiset olivat erinomaisia!

Hattu ja osa leukaa tipahti päästä JaMama's Catsin twerkkiesityksessä. Itse hitaana savolaisena en pysty käsittämään, miten ihmisillä voi olla niin uskomaton lihasten räjähtävyys, että he voivat tehdä todella nopeita liikkeitä ja vielä musiikin tahtiin synkassa. Upeinta esityksessä se, että siellä oli lyhyttä ja pitkää, pienempää ja isompaa kroppaa ja kaikki vispasivat samalla intensiteetillä kuin ei huomista päivää.

Kehopositiivisuus on tosi iso kattotermi ja tarkoittaa monelle montaa asiaa. Parhaiten ehkä juuri sen oman kulmani aiheeseen tiivisti kuitenkin paneeli, jossa oli mukana Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n Katri Mikkilä, PsyKat:n Katarina Meskanen ja Älä mahdu muottiin -projektin Niina Stolt.

Kehopositiivisuusaate kun on helppo ymmärtää väärin. Eikä edes välttämättä ilkeyttään, vaan ihan vain sekoittamalla se johonkin toiseen samalta kalskahtavaan, mutta eri asiaan (esim. läskiaktivismiin) tai sillä, ettei vielä tiedä mistä aiheessa on kysymys.

Muutama aiheessa risteävä kulma ovat kokonaishyvinvointi, keho/itseviha ja siitä eroon pääseminen sekä "pitääkö pyytää anteeksi jos laihdun ja olen kehoposiitivinen?" (spoiler: ei tietenkään tarvitse!)

Vanhana kilpaurheilijana ja typerän itsepäisenä ihmisenä minulle on päähäni jämähtänyt ajatus siitä, että kropan pitää pystyä. Jos haluan juosta maratoonin, kroppani pitää pystyä siihen. Jos haluan höntsätä suunnistusta, kroppani pitää pystyä siihen. TÄYSILLÄ!

Tästä syystä yritän pitää kiloja kurissa, ihan jo sillä, että valmiiksi risat polveni eivät kestä massan kasvamista. Harmillisesti vain asenteeni tähän painon kurissa pitämiseen on ollut vuosikymmeniä äärimmäisen negatiivinen ja kahtiajakautunut. Toinen puoli aivoistani huutaa kuin alikessu kasarmilla, että hitto sä oot luuseri kun sä et pysty ja nyt et syö! Toinen puoli aivoistani on taas taitava manipuloimaan, että otat sen pullan vaan, huomenna sit et.

Lopputuloksena joo, kilot ovat pysyneet semikurissa, mutta kaikki muu hyvinvointi ei. Tukka tippuu välillä työstressistä, itseviha ja "SIT KUN oot xxx, niin voit olla onnellinen" -ajattelu ja nykyhetkessä elämättömyys eivät ole johtaneet hyvinvointiin, vaan pahoinvointiin.

Minulle kehopositiivisuuden tärkein ymmärrys on ollut se, ettei se ole synonyymi "No sit syöt sipsuja joka päivä onnellisena ja saat antaa mahan kasvaa".

Ei, vaan kehopositiivisuuden tärkein sanoma minulle on ollut se, että mitäs jos lopettaisit itsesi vihaamisen? Ihan jo vain siksi, kun tutkimusten mukaan itseviha EI johda hyviin tuloksiin.

No himpsketti! Hukkaan sekin mennyt!

Tämä oli yksi paneelin aiheista. He käyttivät aivan erinomaista termiä, vapaasti väännettynä: "Halu tehdä tekoja kohti hyvinvointia". Tärkeänä sanana tuo "halu". Itsevihainen henkilö ei välttämättä halua tehdä hyvinvointitekoja. Ehkä vimmaisesti laihduttaa, mutta sekin lähtee joku ulkoinen mitta, paino, edellä, eikä hyvinvointi edellä.

Heidän tärkeä sanomansa oli se, että itsevihainen henkilö ei välttämättä halua tehdä hyviä asioita itselleen ja toisaaltaan pelkkä painon runnominen ei välttämättä johda mihinkään pysyvään hyvään. Kilot palaa takaisin tai sit kouraan tulee syömishäiriöpaprut, kun homma menee överiksi.

Paljon parempi lähestymistapa on sen sijaan lähteä ymmärtämään MIKSI syö kuten syö, ymmärtää mielenterveydelliset aspektit ja toisaalta pyrkiä kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin.

Eli jos esimerkkihenkilöllä on 10 joulukiloa vyötäisillä JA hän ulkoilee tosi vähän, stressaa töistä, viettää illat toimistolla, tiuskii kumppanilleen ja liikenteessä muille, ei venyttele koskaan, ukkovarvasta särkee kun kengät puristaa ja tykkää laulaa, muttei oikein ehdi, niin joo, yksi asia mitä hän voi tehdä on pudottaa painoa, mutta se on VAIN yksi asia. Ja se, miten hän sen pudottaa, vaikuttaa kokonaishyvinvointiin luultavasti enemmän kuin ne kilot.

Tämä ehkä kiteytti parhaiten sen syyn, miksi itse rakastan kehopositiivisuutta. Se ei kiellä laihduttamasta tai vaikka hankkimasta teräsmiehen kroppaa jos siltä tuntuu. Mutta niin hankalaa kuin se onkin, se käskee ihan ensiksi lopettamaan itsensä vihaamisen, hyväksymään itsensä JO NYT, eikä VASTA SIT ja myös ymmärtämään kokonaishyvinvointia.

Ihan samalla tavalla sun kannattaa hyväksyä itsesi juuri nyt siitä huolimatta, että olet päättänyt mennä avoimeen yliopistoon lukemaan Espanjaa. Vai pitäisikö sittenkin hyväksyä itsesi vasta sitten kun osaat espanjaa? Ei, kun nyt ja lue toki veikkonen/veikotar sitä espanjaa, eivät ne ole ristiriidassa.

Sama painon, kunnon ja muiden asioiden kanssa. Hyväksy itsesi JUST NYT ja jos haluat tehdä hyvinvointitekoja, niin hitto vie tee! Eivät ole ristiriidassa, ei maar!

Messuista jäi myös erittäin hyvä mieli siksi, että siellä näki todella laajan kirjon erilaisia ihmisiä. Oli pitkää, pätkää, hoikempaa ja isompaa. Oli pyörätuolia ja muuta apuvälinettä. Osa porukkaa säihkyi glittereissään kuin aurinko taivaalla ja osa pukeutui hillitysti. Jokainen makunsa mukaan. Jokainen tavallaan.

Jokainen tavallaan!

Kiitos Body Posi -messut! Toivottavasti ensi vuonna nähdään. Jos olen rohkea, ensi vuonna ehkä uskaltaudun juttelemaan enemmän ihmisille ja ihan lyömään kättäpäivääkin vieraiden kanssa.

Facebook: https://bit.ly/kurpitsamaha-bodyposi

Oodi Oodille!

Oodi Oodille!

Kiukkupertin seikkailut 1/2: Check-in

Kiukkupertin seikkailut 1/2: Check-in