bodypositive.jpeg

Kurpitsamaha tässä moro!

Kehopositiivisuutta ja esiintymistä rakastava introvertti, joka sekä nauraa että häpeää itseään. Ärtynyt suoli, pömpsä maha ja pää yhtä sekaisin kuin pötsi.

Budapestin parhaat: Kahvilaa etsimässä

Budapestin parhaat: Kahvilaa etsimässä

Se tunne kun olette lähdössä johonkin reissuun ja olette viikkokausia tutkineet ja suunnittelleet ja listanneet kaikkia ideoita ja tuskailette vain sitä, miten aika riittää, eikö olekin upea tunne!?

Ei. Tai en mä tiedä oisko, mutta mähän en jostain syystä osaa reissujani suunnitella. Kun lentokoneen tassut maahan tömähtää, niin mulla ei ole pienintäkään hajua mitä täällä pitäisi oikein tehdä.

Tällä kertaa toki laskin sen varaan, että kun duuniporukalla ollaan, niin joku aina keksii jotain. Liityn sit följyyn, niin ei ite tartte mitään keksiä.

Ynnäilin kuitenkin laskutikku kädessä, että koska olen jo kolmatta vai neljättä kertaa budassa ja nähnyt ihan kaikki pömpöösit pömpelit, niin ehkä mun ei tarvii jokaiseen turistirysään mennä.

Ehkä mä voisin ottaa myös vähän omaa aikaa ja chillailla kahviloissa läppäri sylissä. Kirjoitushommia, kato! Hyvä idea!

Kun ensimmäinen yö hotellissa oli lusittu, olin sormenpäät jo ihan syyhyssä. Voi vot kun löytyisi joku ihana kaffila! Ensin vähän duunia painaa kun on arkipäivä kuitenkin ja sit oikein muusa ojossa nakuttaa aikalaispatologiaa aanelosille.

Ensimmäinen yritys

Kaivoin laukustani lentokentältä napatun kartan. Hmm, löytyisiköhän täältä joku kiva tsufeepaikka? No hei, nyt välähti! Tämmönen Dohyan cafe, on kuulemma toisessa kerroksessa, sieltä näkee nätisti kaupungin ylle. Ja tilaakin pitäisi olla, ettei hävetä napsutella läppäriä. Voi pojat, jipijee!

En ollut vielä metrokorttia saanut ostettua, joten kävellä rumputtelin kolme varttia hotellilta keskustaan. Siellä Pasi-tyyliin suunnistan ihan päin prinkkalaa ja aina väärälle kadulle. Lopulta kuitenkin löydän oikean tien ja juuh elikäs! Sen kahvilan pitäisi olla tällä poikkikadulla...

JA KATU KIINNI!

Koko katu oli suljettu parilla rekka-autolla ja siellä työmiehet pyllyvaot vilkkuen repivät kivetystä auki. No sinne ei kyllä pääse!

Perskutti! Hintteli! Homehtunut käyräkurkkumehu!

Lähdin sit olkapäät luisuina kävelemään satunnaiseen suuntaan ja ensimmäisen vastaantulleen kahvilan ovesta sisään. Siellä ahtaassa nurkassa hemmetin pahaa lattea hörppien naputtelin mäkkiäni ja lymyilin ihmisten vihaisilta katseilta. Aamuruuhka-aika ja dorkalla läppäri mukana, vie paljon tilaa. Aijai.

Toinen yritys

Uusi päivä saapui kuin voi leivän päälle ja pähkinä kirpeänä funtsin, että nyt lauantain kunniaksi voisi taas vähän tehdä kirjoitteluhommia. Jos ottais läppärin olkalaukkuun ja tekisi yhdistetyn shoppailu-, haahuilu- ja kirjoitusreissun, niin oisko pikkasen helmeä ehkä? Ois maar!

Tällä kertaa olin kuitenkin älppimishattu piukeana päässä, että nyt ei tehdä eilistä mokaa uudelleen!

Googletin nimittäin Budapestin parhaat läppärikahvilat ja tein niistä ihan erillisen listan. Nyt ei porukka pääse vihaisena öögimaan kun valitsemalla valitsen kahviloita, jossa enemmistö lääppii läppäreitään muffinssiset sormet viuhtoen. Voidaan me läppärijengi sit tuijottaa vihaisesti koneettomia olmeja.

Neljä järkevää vaihtoehtoa löytyi kekustan alueelta ja niistä vain kaksi auki viikonloppuna. No nappaanpa molempien nimet ja osoitteet vihkoon ylös ja eikun kylille!

Vingutin hippulani metrolle ja raklatin keskustaan ja siellä sit etsiskelin aika hartaasti toista listan kahviloista. Sen pitäisi olla oikein unelmapaikka, opiskelijoiden ja kirjailijoiden (!) suosima!

Mulla inspiraatio melkein tursusi housuihini, kun ajattelin miten pääsen sinne suurten unkarilaisten kirjailijoiden, kuten Örtz Nävckömösörösökin ja Olep Kivácecin, atmösfääriin örisemään.

Mä kuvittelen jo niskaani kärpännahkaviittaa ja itseäni askeltamassa kukonaskelin pitkin kahvilaa pitäen läppäriä toisessa kädessä, absinttia toisessa kuin Shakesparen pääkalloa ja lausuen Eino Leinoa ja Juha Vuorista korskein korostuksin. MINÄ OLEN TAITEILIJA!

Noniin, tässä sen pitäisi olla...

JA KAHVILA KIINNI!

Tai siis remontissa. Tai niin päättelin siitä, että siellä oli pahvit ikkunoissa.

Hohhoijaa. Noh, onneksi laitoin kahden kahvilan tiedot ylös, niin kokeillaanpa sit sitä toista.

Nakuttelin osoitteen google mapsiin ja rupesin siitä kartasta ja auringon asennosta sekstantilla ottamaan suuntimia. Että jos aurinko on deklinaatiossa ja pohjantähti on tuolla, niin sen kahvilan pitäisi tulla silloin tuonne metroaseman lähel... Hmm. Hetkinen. Hetkinen helvetti perkele seis!

JA KATU KIINNI!

Kyseessä oli se tismalleen sama kahvila, jonka luona olin eilen käynyt kuikuilemassa. Rekat edelleen kadun edessä ja työmiehet hommissa.

Siinä meinasi ihan ohuesti kismettää.

Ja ei muuta kuin ensimmäiseen kähmyiseen kahvilaan sisään ja siellä nurkkapöydässä läppäri sylissä keikkuen yritin saada jotain kirjoitettua ihmisten katsoessa pahasti kun vien arvokasta pöytätilaa.

Kolmas yritys

Kolmas kerta toden sanoo! Mutta se ei sano sitä sattumalta, vaan nyt teen sellaista salapoliisityötä, että Holmes rapisee haudassaan. Nimittäin vaikka kello oli lauantaiyö ja oltiin juuri tultu hotellille baarista, niin minä päätin tehdä niin perusteellista työtä, ettei kuvan tosikaan!

Tein listoja, listoja listoista, ristiinviittauksia, heatmappeja ja ties mitä. Pisteytin ja priorisoin kahvilat, tutkin niiden tripadvisoreja, muodostin suunnitelmia, karsin läppärivihamieliset tai viikonloppuna kiinni olevat paikat ja etsin voittajaa.

Ja hellurei, lopultakin löytyi yksi erinomainen paikka! ÉS Bisztró! Ylipäätään oli aika vaikea löytää yhtään kahvilaa, joka olisi sunnuntaina auki, mutta tämä on! Ja voi siskot millainen kahvila se onkaan!

Läppäriystävällinen ja ruokaa on kehuttu Tripadvisorissa niin, että kokit ei ehdi muuta kuin paidat suhisten kummarrella kiitoksille ja munat palaa sillä aikaa pannulle.

Supervarmistin, että eihän tämä ole nyt yksikään paikka, missä olen jo käynyt? Ei ole. Mutta hei, eilen itseasiassa kävelin sen ohi!

Kyseinen kahvila on Budapestin trendikkäimmällä muotiostoskadulla, nerokkaasti nimetyllä Fashion Streetilla. Ohhoh, sit se on varmaan tosi kallis?

Vähän jännittyneenä kuikulin netistä hintoja, mutta kah! No pääruoat tietysti vöyreitä, mutta pienipäisen lapsen tai chihuahuan pään kokoinen latte, uskomaton sändyli ja joku herkkunen, niin ei viittäkään euroa maksa.

Tein vielä itselleni oikein aikataulun ja laitoin herätyskellon herättämään. 7:00 ylös, suihku, pakkaa, checkout, lähde, metro, ostoskadulle ja sielä kahvilaan.

Kuikkasin kelloani. 02:00. Eli olenko siis ihan oikeasti vapaaehtoisesti heräämässä viiden tunnin yöunien jälkeen seitsemältä ylös, viimeisenä aamuna, kun voisi jäädä nukkumaan pitkät yöunet hotellille?

Olen.

Läppäsin luomet voimakkaasti kiinni ja nukkua tursotin kuin vauva. Aamulla kellon soidessa hyppäsin tikkana pystyyn!

Ylös, suihku, pakkaa, checkout, kamat luggage roomiin, ulos, metro, ostoskadulle ja siinä se kaffila töröttää edessä!

Mulla alkaa jo kina valumaan suupielistä! Nyt se tapahtuu! Koko reissun paras läppäri- ja aamupalakokemus! Voi veljet!

Onhan tämä auki? No on! Eikun ovesta sisään ja siellä porukkaa istuu pöydissä porisemassa ja kaikilla on kivaa ja pöydät notkuu herkkuja.

Siinä ovella minun ja Eldoradon välissä oli kuitenkin neiti punaisessa uniformussaan ja vähän ihmettelin, että mikäs tää.

"What is your room number?", eli hän kaipailisi huoneeni numeroa.

Mitääh? Tämäkö onkin hotellin baari? No ei kai se haittaa.

Sopersin, että ah, sori, en ole hotellin asiakas. Mutta jos teillä on tilaa, niin kernaasti voisin tulla aamiaiselle!

Silmäni loistivat ja rintakehäni kohosi korkealle. Itsevarma ja päättäväinen! Nyt tämä tapahtuu!

Lisäsin vielä velmusti hymyillen, että eiköhän me saada tämä onnistumaan, eikö niin?

Arpa on heitetty! Die is cast!

Neiti hymyilee lempeästi (vai säälivästi?) ja on vain, että no jos haluat, niin tottakai se onnistuu. Tiedätkö miten tämä toimii?

Mä olin vain, ihanaa kun hän kysyy, kun en! Olin vain, että kerros veikottareni!

Nainen kertoo, että joo, eli aamuisin ei ole netin ruokalistat voimassa, vaan tämä on buffet ja hintaan kuuluu kaikki ruoat ja menu, paitsi alkoholit ja eggs benedict. Tuolla on meidän viherbaari, tuosta smoothiet, tuolla on huippukokkien erikoisannoksia. Terassille saa mennä, tilaa häneltä kaffetta, tuosta sitä, tuosta tuota, tuolta kolmatta...

AIJAI! HERKKUA! Otin jo kultaisen glitterlompakkoni esille ja alan sieltä kuopimaan seteleitä. Ei varmaan ilmaista, mutta Unkarin hintatasolla tuskin tarvitsee pelätä mitään yllätystä.

Nainen jatkaa: ...ja hinta olisi vain rapiat 40 euroa per henkilö.

LOMPAKKO KIINNI!

"Thank you! I think I will pass, but thank you for explaining!"

Rintakehä romahtaa alas, pylly vingahtaa litteäksi ja olkapäät kuomussa kävelen ovesta ulos. 40 euroa buffetista on sen verran vöyreää, että jospa ei nyt sittenkään.

Ja eikun siitä vain satunnaiseen suuntaan kävelemään silmäpielet kyyneleistä ja mahapielet nälästä pullollaan.

Kah, tuossa edessä joku karmea rakennustyömaa ja siellä keskellä töröttää joku kähmyinen kahvila. En ole ansainnut parempaa. Menen sinne. Siellä taas jotain pahaa lattea varmaan hörpin ja pienen pallin kulmalla yritän läppäriä läpyttää ja ihmiset tuijottaa kuin halpaa vörösborosia.

Ovesta sisään ja ohoh, BINGO! Kyseessä oli Patmos Book and Cafe -kirjakahvila! Hyllyillä notkuu kirjoja kuin sipetin ystäviä steissillä ja kahvila on tyhjempi kuin pöllön ajukoppa!

Siinä minä istun lähes tyhjässä kahvilassa, saan palvelua kolmelta tarjoijalta kun heillä ei ole muutakaan tekemistä ja näpytän näppäimistöä omeletti hampaissa niin että hymyn turske korvissa käy.

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Kiitos Patmos Book and Cafe!

Lupa

Lupa

Budapestin parhaat: Budapest, beibi!

Budapestin parhaat: Budapest, beibi!