bodypositive.jpeg

Kurpitsamaha tässä moro!

Kehopositiivisuutta ja esiintymistä rakastava introvertti, joka sekä nauraa että häpeää itseään. Ärtynyt suoli, pömpsä maha ja pää yhtä sekaisin kuin pötsi.

Sörösök!

Sörösök!

Budapestin jälkimainingeissa mieleeni tulee tapahtuma reilun kymmenen vuoden takaa. Olimme sisarusporukalla pitkään haaveilleet yhteisestä reissusta ulkomaille. Loputtoman suunnitelun ja sumplimisen jälkeen saatiin kalenterit suurimmatla osalta stamlaamaan pakkasimme lähes kaikki nuorisosta kumppaneineen lentokoneeseen.

Saavuttuamme Budapestiin, ensimmäisenä aamuna päätettiin juhlistaa yhdessäoloamme ja mennä porukalla aamiaiselle. Ihan hotellin vieressä oli yksi aamupalapaikka. Ei hirveän viehättävä, mutta oli näköjään auki.

Kun nähtiin ruokalistat, leukanivelet poksuu vasemmalla ja oikealla kun suut revähtää auki. TÄÄLLÄ ON HALPAA! Jos mä otan kahvin, teen, munakkaan, leivän ja pienen herkkusen, niin se ei maksa neljääkään euroa! Voi jumpe!

Oltiin silloin rutkasti nuorempia, runsastukkaisempia mutta myös paljon köyhempiä, joten oli aivan huumaava fiilis tajuta kerrankin olevan ostovoimaa.

Niissä fiiliksissä joku meistä keksikin, että ei hemputti, mitä jos mentäisiinkin JOKA AAMU porukalla aamiaispalalle ulos? Ei tartte keitellä itse puuroja täällä ei! JOO!

8 päivän reissu, 8 eri aamupalapaikkaa! Caprishe? Capris! Kuulostaa hyvältä!

Ymmärsimme toki tämän lupauksen vaikutukset. Mistä löydetään joka kerta eri soveltuva paikka? Aamuvirkkuina oltiin usein liikkeellä ennen kahdeksaa ja kymmenen hengen porukalla ei ihan jokaiseen minikuppilaan mahdu. Olisi myös kiva jos ne aamupalapaikat olisivat aika lähellä hotellia, piheinä kun ei oltu mitään joukkoliikenteen kausikortteja ostettu.

Ehkä isoimmaksi ongelma muodostui se, että mistä me tiedetään myykö joku paikka aamupalaa? Ei paljoa auta koputella ravintolalta näyttävän paikan oveen, jos he ovat vain illallispaikka. Toki sitä voisi päätellä siitä, että paikan nimessä lukisi esim. kahvila tai aamupalaa tai jotain.

Mutta... "Unkari on sukulaiskieli suomenkielelle", sanovat. Se on sillä tavalla totta, että aina kun unkarilaiset puhuu, se kuulostaa ihan suomelta, paitsi ettei siinä puheessa ole mitään järkeä. Plörtzört kikkeri koo? Hemeleztö prölözö!

Sama juttu kirjoitetun tekstin suhteen. Voi olla sukulaiskieli joo ja kieliopissa paljon samaa, mutta sanaakaan sä et ymmärrä. Siis et sanaakaan.

Jos menee mihin tahansa venäjälle tai espanjaan, niin siellä pystyy päättelemään tarpeellisen määrän sanoja latinan ja kreikan kantasanoista tai muistellen mitä viinipullojen kyljessä lukee. Ei silläkään työhaastattelussa pärjäisi, mutta löytää kahvilat ja tietää miten sipettiä kuppilassa tilataan. Une cerveza, harasoo porfavor, daa!

Mutta unkarissa ei. Vaikka aakkosetkin ovat tutut, niin yhtään mikään sana ei muistuta mitään tuntemaamme euroopan kieltä. Ei hemmetti yksikään! Ei vaikka kuinka kaksin käsin pitää silmiään auki ja yrittää tapittaa tekstiä kieli suun välissä viuhtoen, niin ei! Ihan kuin Japanissa olisi!

Eikä siihen aikaan todellakaan mitään taskussa kulkevia nettejä ollut, joten tripadvisoreista ja muista sai vain haaveilla. Se oli maksimissaan farkun taskuissa nuhjaantunut, nivustenkostea kähmyinen taskukartta, josta ei saanut hyvällä tahdollakaan selvää, onko tuo täplä joku paikka vai taskunöftää.

Mutta nou hätä! Ihan kehumatta näet sanon, että me ollaan kuitenkin aika fiksua porukkaa! Siinä heti ekalla aamiaisella meillä alkoi ajukopat raklattamaan, että kyllä me tällainen haaste selvitetään päättelemällä! Maar sangen!

"Me saatiin tästä paikasta aamupalaa jo klo 7:37. Seinällä luki jotain Pörzölzötz, mutta se oli kai kadun nimi. Mutta paikan yllä oli myös kyltti, jossa luki Sör".

"Hetkinen, tuon naapurissa olevan aamupalapaikan ovessa luki Sörözö ja toi kuppila tuossa myös tarjoaisi aamupalaa ja siinä lukee Sörkösök."

ME RATKAISTIIN KAAVA!

Sörözö, sörkösök, sörörörörör, kantasananaan kai sör, tarkoittaa selkeästi joko aamupalaa tai kahvilaa tai mitä lie! Ei väliä tarkalleen mitä, koska selkeästi huomasimme, että sörkörörörö paikat olivat auki hyvin aikaisesta aamusta alkaen ja riepää ja kyrsää näytti tarjolla olevan.

Meillähän silmät revähtää auki, kun alamme huomata ympärillämme kaikkialla aamupalakylttejä! Sör! Sörkösök! Sörözözö! Tuolla! Tuollakin! Ja tuolla!

Viikko meni varsin kuohkeasti ja pulleasti. Koska sörösösö-aamupalapaikkoja oli kadunkulmat täynnä, niin lähdettiin aamuisin vain reteästi kävellä kipottelemaan johonkin suuntaan ja ekaan uuteen sörkökö-paikkaan vain ovesta sisään.

"AAMUPALAHOMMIA", karjaistiin ovelta ja eikun aamiaispalajuustopentin tilaukseen.

Paikalliset eivät taida olla aamupalaihmisiä. Pääteltiin ihan sillä, että näissä varsin tyhjissä aamupalapaikoissa yleensä istui aina vain pari kolme paikallista resupartaista miestä.

Silmät syvällä päässä ne tuijottivat meitä likaisten otsiensa alta. Heidän aamupalataktiikkansa näytti olevan sama kuin alan miehillä Suomessa: nestemäistä leipää stoben muodossa ja kyytipojaksi spaddu ruoansulatusta edistämään.

Eikä ollut kahvilat pullollaan turisteja tai hipstereitä. Ei. Yksi tarjoilija, pari paikallista aamupalatyyppiä tuoppeineen ja sit me 10. Yleensä siinä vaiheessa kun eka sai tilauksensa sanottua, tarjoilija kiitti ja lähti kävelemään kohti takahuonetta. Me huudetaan perään, että siinä oli vasta yhden tilaus, vielä olisi 9 jäljellä! Siinä silmien pyörimisen kahina kuuluu pöytään asti ja tarjoilija niska koipien välissä hakee kynää ja lehtiötä ja aloitetaas alusta.

Toinen ihmetyksen aihe oli tolkuttoman hidas palvelu. Ei meillä mikään kiire ollut eikä se haitannut kun siinä eilisiä toilailuja kertailtiin ja naurettiin, mutta jos aamupalaa piti odottaa reilu tunti, niin kyllähän siinä alkoi vähän jo valkoinen klimppi suupieleen kuivahtamaan ja kahvi-ikeniä kiristämään. Jokohan se tsufee ois kohta tippunut?

Välillä tuntui ja kirjaimellisesti näytti, että se raukka naistarjoilija joutui lähtemään ostamaan niitä aamupalatarvikkeita viereisestä lähikaupasta. Eikö siellä oikeasti porukka syö aamuisin mitään? Kahvillako tai kaljallako ne elää?

No mutta maassa maan tavalla. Turha meidän on heidän tapojaan sormella osoittaa ja syyttää ja kuten jo sanottua, ihanassa kesäaamussa kivalla porukalla ei haitannut odotella.

Olikohan se toiseksi viimeinen päivä menossa, kun ohitettuamme taas yhden sörösök-aamupalapaikan sisko iskee jalkajarrut pohjaan ja jää haukkomaan henkeä ja osoittamaan sormella kuppilaa.

Kuppilan seinässä on tekstit sekä unkariksi että englanniksi.

SÖR! SÖR ON OLUT! OLUT! EI AAMUPALAPAIKKA! OLUT! SÖRÖSÖK ON PUBI! SÖRÖZÖ ON JOKU KALJAHOMMIA TÄÄLLÄ TARJOLLA TAI MIKÄLIE! BUTROS BUTROS GALIA, EI AAMUPALA!

No eipä siinä! Viimeisenä aamuna ihan kiusallamme pamahdimme taas johonkin paikalliseen sör-räkälään, koska ei tätä proseduuria nyt enää voi vaihtaa!

Ja näin jäi elämään sörin legenda. Vielä kymmenen vuotta myöhemmin aina kun yhdessä menemme johonkin aamupalalle ja/tai kaljalle, joku juhlallisesti lausuu rintaa röyhistellen kuin kukonpoika ikään:

SÖRÖSÖK ELI AAMUPALAA!

Kiukkupertin seikkailut 1/2: Check-in

Kiukkupertin seikkailut 1/2: Check-in

Lupa

Lupa