bodypositive.jpeg

Kurpitsamaha tässä moro!

Kehopositiivisuutta ja esiintymistä rakastava introvertti, joka sekä nauraa että häpeää itseään. Ärtynyt suoli, pömpsä maha ja pää yhtä sekaisin kuin pötsi.

Sori nyt taas naapurit

Sori nyt taas naapurit

Sori nyt taas naapurit!

Mä oikein juhlallisen juhlallisesti lupasin itselleni, että aamulla menen joko lenkille tai työpaikan jumppaan. Pitää herätä 5:45, jotta ehtii. Mut sit tikkana ylös!

Eka virhe tapahtui siinä, kun en pakannut kamoja valmiiksi. Aina pitäisi illalla jo laittaa kaikki valmiiksi.

Toinen sit vähännäppiä pahempi virhe oli se, että nukkumaan käydessä "äkkiä luen pari Wikipedia-artikkelia". Noh, 2 tuntia myöhemmin selaan jotain kauhuartikkeleja mm. Black Eyed Kidseistä, jotka legendan mukaan ovat täysin mustasilmäisiä lapsia, jotka ilmestyvät ovellesi. Kukaan ei tiedä ketä he ovat, mitä he ovat vailla tai mitä tapahtuisi jos oven avaa, mutta ÄLÄ AVAA!

Sanotaanko näin, että oli kohtalaisen vahva luovuttamisen tente, kun nahkaluomet lopulta sammui siinä kahden aikaan aamuyöllä. Mut kyl mä silti, krrrh, herään aamulla, zzzz, ajoissa lenkille, kroopyy.

Kello soi 5.45.

Nousin! Ja lenkkeilin!

Nimittäin hölkkäsin rivakasti 5 askelta keittiöön, läimäytin herätyskellon torkulle ja pomppasin takaisin petiin.

Tästä seurasi sitten sellainen tuskallisen pitkä vyyhti, jossa noin 5 minuutin välein taloyhtiö sai kuunnella herätyskellon ääntä ja kolinaa, kun juoksin aina lyömään kellon torkulle.

Mutta ei tässä vielä kaikki!

Viimeisen torkkuni aikana näin painajaista. Olin jossain talossa. Ei oma, vaan enempi isompi ja talompi. Enemmän aikuisten talo. En ollut yksin, mutten myöskään nähnyt muita ihmisiä. Tiesin jonkun turvallisen läheisen olevan kuitenkin lähihuoneessa.

No se ongelmanpoikanen oli siinä, että se talo oli yöllisen pimeä. Ei silleen sysi-, vaan enemmän kaupunkikämppäpimeä, jossa katuvalot paistaa ja kuitenkin näkee, mutta hämärästi. Niin, näkee eteisen päässä ovella KAKSI PELOTTAVAA HAHMOA, JOTKA OVAT BLACK EYED KIDS!

Tai siis ihan pienellä tvistillä. Ne eivät olleet mustasilmäisiä lapsia, vaan toinen niistä oli iso ja terhakka kana! Jep!

Ja kun sanoin iso, niin ei silleen metri-iso, vaan normaali kookas kana. Jolla oli mukanaan joku pienempi eläin, kai hamsteri.

Jostain syystä kuitenkin tiesin, että ne eteiskäytävän päässä olevat kana ja kai hamsteri olivat BLACK EYED KI...eläimiä, NE OLIVAT OVEN SISÄPUOLELLA ja ei, ei tuntunut hirveän turvalliselta katsoa niitä silmiin tai olla ylipäätään niiden nähtävänä.

Piilottelin pitkän eteiskäytävän nurkan takana. Vilkaisin aina pikaisesti kohti eteiskäytävää ja jep, siellä ne kana ja hamsteri ovella edelleen seisoivat. Hiljaa, uhkaavasti, vierekkäin. Pieni hamsteri kookkaan kanan vieressä. UHKAAVAA!

Ajattelin huutaa. Osin pelosta, osin varoittaakseni läheisiäni, osin ihan vain testatakseen reagoiko ne ääneen. Vähän silleen MILLÄS ASIALLA SITÄ SIELLÄ OVELLA OLLAAN!

Mut HUUDON sijaan suustani pääsi vain äänetön pihinä. Mitäs kummaa! Pystyin muodostamaan sanoja, mutta niistä ei lähtenyt ääntä. Ei niin, että olisin kuiskaillut, vaan ihan omasta mielestäni puhuin ja huusin, mutta ei, suustani ei vain tule kantavaa ääntä. Kuului ihan vain sellaista vaimeaa pihinää ja maiskutusta.

No nyt mua alkoi vähän pelottamaan! Olenko niin paniikissa, ettei ääntä tule? Vai niin kuiva kurkku? Yritin pitää taukoa, kerätä suuhun sylkeä ja kostuttaa suutani. Ehkä 1% enemmän ääntä, mutta pihinää silti.

OIVOI! Kana ja hamsteri olivat siirtyneet eteisessä eteenpäin ja olivat ihan jo nurkan takana. Vilkuilin niitä peloissani ja kookkaasta valkoisesta kanasta, jolla kai oli mustat silmät, en tiedä kun en halunnut katsoa, uhkui hiljaista pelottavuutta.

Sydämeni meinasi tipahtaa paikaltaan kun yhtäkkiä jostain syystä tajusin, että joku läheiseni on menossa eteiseen. En tiedä kuka, enkä tiedä miksi tajusin, mutta tuli suuri pelko, että läheiselleni käy jotain!

Yritin huutaa varoitusta, mutta pihinä jatkuu. Yritin myös lausua tai kuiskata varoituksen, jos se auttaisi, mutta ei. Raivostuttavaa. varo... varo... var.. varo..

Ei mitään!

Nyt Pasi, on aika olla sankari! Juoksin eteisen ohi, jalkani lähes kanaa ja hamsteria hipoen, avonaisesta keittiön ovesta sisään, nappaan ensimmäisen tiskipöydällä olevan kupin jossa on jotain ällöttävää jäännösvettä joltain edelliseltä syönniltä, juon sen yhdellä kulauksellla, tunnen miten kurkkuni kostuu, vedän henkeä ja päästän keuhkojeni ja sielujeni pohjasta selkäpiitä heiluttavan huudon:

VAROKAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!

Sillä silmänräpäyksellä herään, tajuan olevani sängyllä puoli-istuvassa asennossa ja oikeasti karjumassa kohti ikkunaani täysiä IIIIIIIHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAAAA

Kröhöm. Khmm. Anteeksi. Anteeksi. Jahas, kello 8:10, vois nousta.

Konsulentti maistattaa

Konsulentti maistattaa

Jouluhuttusten Viralliset Jouluperinteet (TM): Paketointi

Jouluhuttusten Viralliset Jouluperinteet (TM): Paketointi