bodypositive.jpeg

Kurpitsamaha tässä moro!

Kehopositiivisuutta ja esiintymistä rakastava introvertti, joka sekä nauraa että häpeää itseään. Ärtynyt suoli, pömpsä maha ja pää yhtä sekaisin kuin pötsi.

Halloween 2015

Halloween 2015

Halloween 2015 oli maaginen. Halloween 2015 oli kaunis. Halloween 2015 oli spooky.

Kaikki alkoi siitä kun ystäväni ehdotti puku-halloweeniä tänäkin vuonna. Kyllä maar! Mutta mitä, mitä se olisi mitä päälleni pukisin?

Minä olen muuten hyvinkin mielikuvituksellinen ihminen, mutta teemabileiden teemat ovat vaikeita. Joko en millään saa päähäni mitään järkevää teemaa, tai sitten saan kyllä päähäni vaikka mitä, mutta käytännössä... Noh, esimerkkinä saatan ajatella, että voisin olla robotti tulevaisuudesta ja mulla olisi kaikkea hopeaa ja metallista ja sit käytännössä mulla on joku helvetin pahvilaatikko päässä eikä sekään istu ja kaikki nauraa ja pahvilaatikko kostuu tuskanhiestäni ja lerpsahtaa päältäni.

Joten tänä vuonna jotain hienoa, mutta helppoa. Etenkin helppoa. Kiersin naamiastarvikeliikkeet, mutta jotenkin niiden valikoimat ovat niin kähmyisiä. Kissanainen? Seksikäs kissanainen? Banaani?

Mut hei, nymmä keksin!

Idea validoitu 5/5. Toteutus? Ontuu vielä kuin yksijalkainen sirkkelimies.

Muistan sen suunnitteluillan ystäväni luona, kun otettiin vähän punkkua ja mietittiin teemaa. Täysin riippumatta mitä toinen ehdotti, toinen nokitti aina etu- tai peräliitteeksi zombien tai kuolleen tai tappajan. Smurffi? TAPPAJASMURFFI! Koivu? ZOMBIEKOIVU? NO hitto panda! KUOLLUT ZOMBIETAPPAJAPANDA!

Koska ollaan perusteellisia, suunnittelupunaviini-illan lisäksi järkättiin luonnollisesti kenraaliharjoituspunaviini-ilta. Kenraaliharjoituksissa opin, että pandapuvun maski ei toimi ilman valkoista. Tai siis onhan se tuo yllä olevakin hieno, mutta se näyttää enemmän siltä kuin olisin saanut tosi pahasti rystyvitosesta silmääni.

Joten valkoista liitua kehiin ja nyhertämään. Heii, tästähän tulee hyvä!

Ideasta toteutukseen: 75% done ja olo iloinen kuin pähkinällä puussa

Valkoista on vielä pikkaisen hintsusti, mutta tästä se mopo lähtee keulimaan!

Okei, eli jos minä olin kuollut tappajazombiepanda, niin mikä kaverini oli? Kaverini oli hiiri. Hiiri? Hiiri. Kuollut tappajajne-hiiri? No en tiedä mikä helvetin hiiri, mutta kattokaa nyt tätä!? Eikö helvetti jännäpaskat ruiluuttele samantien housujen kauluksista ulos!? Miten se voi näyttää tuolta! Miten tätä voi kestää! Aaaah! Tää on kamalan hyvä!

Hei

Ajatelkaa, että olette ihan nonshalantisti kävelemässä halloweenina kirkkoon ja näette kirkon pihalla jotain ruskeaa. Mikä siellä oikein on? Onko se ihminen? Mutta miksi hänellä on tuollaiset vaatteet ja hetkinen, mitä hänen naamassaan oikein on? Mitä hän... AAAAARGH! MITÄÄÄH! GNAAAAH!! I'ä I'ä R'Lyeh!

Kun kuvaukset hoitaa kirkolla, niin tietyn verran huomiota tulee välttämättä. Etenkin kun etsittiin aika pitkään kuvauspaikkaa ja käytiin siinä vähän kirkon ovillakin kuikuilemassa, että onko kirkko itseasiassa auki. Oli se auki ja sieltä tuli joku työntekijä ulos ja hän katsoi aika hospotipomilui pitkällä silmällä meitä ohi kävellessään.

Panda, panda, näytä sarvesi, onko huomenna pouta

Suunnittelu- ja kenraaliharjoittelupunaviineily ei ollut mennyt hukkaan. Lopultakin olin valmis. Naamassa kilo valkoista väriä ja silmäpielet mustana kuin teininä goottiaikoina. Oih, siinä se silmä lepää kun aikuinen mies heittäytyy vähän pukuleikkien pyörteisiin.

Pandapuku hiosti kuin nahkahousut hevaria helteellä, mutta toisaalta viiltävän kylmä syystuuli piti huolta, että ihoon kimmennyt hiki pääsi aina kuivahtamaan uudelleen. Nyt tartteisi jotain kuumottavaa, jotain sellaista jolla saisi veren taas kiertämään.

Hei

Ja sellaistahan oli tarjolla! Voi veljet! Nimittäin kuvaussessiot jatkuivat kirkon pihalla, tällä kertaa vielä vähän julkisemmalla kävelytiellä. Halloweenin alkumyöhäisilta oli saanut ihmiset vielä nyyhöttämään koteihinsa, mutta yksittäisiä sankareita näkyi siellä ja täällä. Kunnes meitä kohti alkoi kävellä perhe ja perheen vesa. Lapsi oli pieni tyttö, joka tuli hiirtämme kohden takaapäin siten, ettei hän nähnyt hiiren naamaa. Mulla vähän mahassa ripulit kouri, että näinköhän lapsi saa jonkun pelkokohtauksen ja sit vanhemmat roikkuu nyrkkeiniin pandapuvussani moksien silmäkulmaa tinnitöyhtö heiluen.

Mutta lapset, lapset! Nimittäin kun pikkuprinsessa hiiremme huomasi, hän oli vain silleen, että mikä tuo on? Sit hän oli silleen, että kitta! Ei oo kissa, kun hiiri. Aijaa. Lapsi jatkoi hyppelehtemistä eteenpäin ja tajuttiin, että aivan, lapsien puolesta on ehkä hieman turha ennakkoluulopelätä. Heidän silmänsä ovat vielä avoimet maailman moninaisuudelle ja uteliaisuus voittaa pelot.

Pakkanen alkoi puremaan luita ja luuytimiä siihen malliin, että oli aika tehdä illan viimeinen kuvaussessio. Missä? No suljetussa pimeässä kellarissa tietysti! Ikivanhasta ovesta sisään ja eikö mun pitänyt kävellä kumarassa, ettei ylänauris kopsi vesiputkiin melkosen kipeästi.

Kuvattiin. Kontattiin etu- ja takaperin. Päästettiin outoja ääniä. Säikähdettiin paukkuvia putkia. Ja lopuksi kaikki kruunattiin tähän.

Halloween 2015. Olit maaginen.

Hei

Imuria myymässä

Imuria myymässä

Työhuolesi kaikki heitä, hiessä itsesi keitä

Työhuolesi kaikki heitä, hiessä itsesi keitä