bodypositive.jpeg

Kurpitsamaha tässä moro!

Kehopositiivisuutta ja esiintymistä rakastava introvertti, joka sekä nauraa että häpeää itseään. Ärtynyt suoli, pömpsä maha ja pää yhtä sekaisin kuin pötsi.

Perkeleen suo!

Perkeleen suo!

Jahaleinsaa, se olisi taas tämän vuoden ensimmäinen suunnistustreeni edessä. Sen verran eilen valmistauduin, että tsekkasin netistä tänään suunnistustreenien olevan Leppävaarassa, joka on semihelpon matkan päässä. Kaikki muu preparointi jäikin sitten tekemättä. Ajattelin, että silvuplee tulen kato sit töistä, pakkaan ja lähden.

No töissä sit neljän aikaan istuin ja aloin miettimään, että hetkonen. Jos mun pitää mennä vielä kotiin pakkaamaan suunnistuskamat ja sit seikkailla Leppävaaraan, johon helposti saa julkisilla melkein tunnin turailla, niin sehän on kello yö! Jumalautaperkeleet kirosin ja aloin läpsiä myllyjä kiinni. Vähän silleen stressinperkele takaraivossa, että tuliko tästäkin illasta nyt sitten paskankiireinen.

Jäin vielä hetkeksi suustani kiinni, ennen kuin ihan oikeasti sain itseni ulko-ovesta ulos, kohti metroa, sieltä kohti kotia ja kodin ovesta sisään. Ja voi ei, sit pitäisi pakata. Mä olen tosi tehoton siinä. Missä vasen sukka? Missä kompassi? Missä oikea sukka? Missä suunnistushousut? Missä vasen sukka taas, äskenhän se perkele tässä oli!

Puolen tunnin härväämisen jälkeen olin sillä ajatuksella, että yksi vittujen sama jos jotain jää, nyt on vain ihan pakko lähteä. Eikun ovesta ulos suunnistuskeisarin näköisenä ja bussipysäkille. Aijai, bussi tulee just minuutin päästä! Huh! Hyvä Pasi! Teit sen!

Meni minuutti. Oli ihan saatananmoinen terassihelle ja minä hikoilin suunnistuskamat ja toppatakki päällä. "Pitää ottaa toppatakki kun suunnistuksen jälkeen on kylymä". Voi vittujen perkeleet. Meni toinen minuutti. Meni kolmas. Ka! Bussi ei tullut! No mutta enää viisi minuuttia, niin pitäisi tulla seuraava. Meni minuutti. Meni toinen. Meni kuudes. Ka! Bussi ei tullut!

Selkäpiitä kurni hikipisarat ja mä aloin jo melko synkällä silmällä kuikuilemaan kelloa, että miten vitussa mä enää sinne suunnistuksiin tästä meinaan ennättää. 502 tulee tuolta. Hmm, ei mun sillä pitäisi mennä kun se kiertää kaikki läänit. Mutta jos kaksi 23:ta on jo tehneet oharit, niin ei kai mulla vaihtoehtoa.

Eikun bussin ovesta sisään, maksoin matkan ja kirosin lippuhintoja ja istumaan. Köröteltiin yksi pysäkki eteenpäin. Kuski avasi ovet. Kuski sulki ovet. Ovet sulkeutui. Ovet avautui. Kuski uudelleen sulki ovet. Ovet sulkeutui. Ovet avautui. Ovet sulkeutui. Ovet avautui. Ovet perkele sulkeutui. Ovet saatana avautui. Ovet helvetti sulkeutui. Ovet jumalauta avautui. Ovet... VOI VITTUJEN PERKELEET, MITEN TÄMÄ ON NIIN SAATANAN HELVETTIÄ AINA TÄMÄ VITUN 502:LLA KÖRÖTTELY!

No eikö siinä varttia myöhemmin sit kuski käynyt potkemassa ne ovet kiinni ja päästiin jatkamaan matkaa. Varovasti yritin sormien välistä kelloa katsoa, mutta ei tullut nitropurkki mukaan niin ei uskaltanut. Olkoonsa. Kyllä mä nyt teoriassa sinne ennätän. Jos lähtö sulkeutuu seitsemältä, niin tuskin se kello on puolta seiskaakaan kun siellä olen. Toki silleen ohuesti vituttaa, että 3,5 tuntia menee yhteen helvetin Leppävaara-matkaan, mutta tämmöttiä simmottia!

Ja olin saatana oikein ottanut kirjan mukaan, että jos bussissa haluaa lukea. Voi helvetti. Nenä kiinni kännykässä niskat jökissä minä törötin kuin lapamato paskanjäykkänä saunassa saatana.

No lopulta sit olin siellä urheilupuistossa ja jonottelin karttoja. Eikö jotkut saatanan matamit varanneet sen koko ilmoittautumispöydän perheelleen. Siis just silleen, että pöydällä oli 10 kynää ja 10 lappupinoa, että tehokkaasti porukka voisi lappuja täyttää, mutta nämä kolme saivat jotenkin ne kaikki omittua. Pitkäksi aikaa. Ruotsiksi. JÄKLARE, KAN JAG HA EN ILMOITTAUTUMISLIPPU TACK SO MYCKET MEN JAG ÄR LILLA KIIREINEN HOSPOTIPOMILUI

Piti vielä käydä stressikusella, kunnes pääsin metsään. Eikö saatana ala jo rastilipun katsominen särkemään jalkoihin. Eka silleen vähän tunnottomasti. Sit silleen saatanan tuntumaisesti. Ihan kuin joku olisi tunkenut ruuvimeisseleitä verisuonteni sisään. Tuntui, että nilkkani räjähtäisi paineesta ja pohkeen yläosa huusi niin saatanan kovaa kipuhoosiannaa, ettei kuullut karttaa lukea. En minä niistä ekoista rasteista saanut vittuakaan irti kun ei siltä kivulta oikein pystynyt ajattelemaan. Juoksin, kävelin, välillä seisoin ja potkin mäntyjä, että saatanan kipu hellitä nyt perkele jo!

Eikä ne saatanan rastitkaan löytyneet. Heti ykköselle pummia. Kakkoselle pummia. Kolmoselle pummia. Neloselle pummia. Sit jumalattomalle ajosuolle juosta köhöttämään. Rastin piti olla jättimäisen suon keskellä ja sinne piti mennä jonkun hikisen polun. No mä saatana juoksin joka helvetin polkua pitkin enkä yhtään tajunnut tehneeni 90 asteen käännöksen ja yhtäkkiä huomasin tulleeni pois suolta. MITENKÄ SAATANAN VITUSSA TÄMÄ EDES ONNISTUI PERKELE vittu mikä laji! No eikun suunnalla takaisin suolle ja enkö kohta saatana uponnut johonkin suonsilmäkkeeseen muniani myöten.

Yritin noustaa jalkojani, mutta ne olivat jumissa. Siinä minä helvetti kökötin suohon juttuneena kartta ihan muraisena ja huusin VITTU SAATANA PERKELE HELVETTI PERKELEEN SUO ja siinä vaiheessa kun paukutin nyrkillä suonsilmäkettä kaikki mahdollisimman synkät jumalat ilmoille kiroten, niin tajusin tilanteen absurdiuden.

Hei ihan tosi Pasi hei! Ei sitä suota kiinnosta, jos sä sitä nyrkillä lyöt! Suo ei kuuntele. Suota ei kiinnosta. Suo ei paskaakaan nakkaa.

Aloin nauramaan. En silleen hullua tiedemiehen naurua, vaan stressinvapautumisnaurua. Ihan totta. Ei tähän kuole (siis paitsi jos en pääse ylös). Älä ressaa!

No sit mä nätisti laskin kartan lillumaan lumpeelle ja kokeilin saisinko ujutettua toisen jalkani liikkeelle. Sain. No sit toinen jalka ylös, kuivalle maalle ja hiiop ylös. Pyyhin kartan. Pyyhin kompassin. Pyyhin raivohiet ja ajattelin, että nyt naatiskele! Naatiskele kun aurinko paistaa! Naatiskele kun saat nauttia näin ihanasta lajista!

Ja niinpä minä tein! Ohoh, juoksin ohi rastin. Ei se mitään, oppimiskokemus! Miljoonan polun säkkärä, jota ei kartasta mun silmilläni näe edes lukea. Ei se mitään, arvokas oppimiskokemus! Pitkän juoksun jälkeen metrillä rastista ohi. Oppimiskokemus! Ei stressiä! Ei huolta! Ja eikö ne jalkakivutkin olleet lämpiämisen jälkeen kadonneet, joten juoksin kuin pieni fauni metsässä rastien ohi rallattaen. Ei ressiä! Naatiskele! Oho, menin ohi. Ei haittaa. OPPIMISKOKEMUS hehee sori tuli isolla, ei pitänyt huutaa. Ralalalala. Tralalala. Trololol.

No enkö mä maalissa kuitenkin sitten ihan siedettävän ajan kellottanut. Vähän meni yli 10 minsaa kilometri, mutta ei paljoa yli. Just oon paras. Taputapu. Oppimiskokemus!

Siitä sit kotio päin ja katsoin, että kaikki julkiset just sopivasti sujahtivat nenän edestä. Ei haittaa! Arvokasta oppimista näin kokemuksen avulla vallan sangen siinä sain, kun hipsin junaa päin. Eikä se ollut kello yhdeksääkään kun olin jo suihkussa, joten ihan ihmisten aikaanhan tuolta kotiin ehti. Oppimiskokemusreissulta!

Työhuolesi kaikki heitä, hiessä itsesi keitä

Työhuolesi kaikki heitä, hiessä itsesi keitä

Kylmä rinki perseen ympärillä

Kylmä rinki perseen ympärillä