bodypositive.jpeg

Kurpitsamaha tässä moro!

Kehopositiivisuutta ja esiintymistä rakastava introvertti, joka sekä nauraa että häpeää itseään. Ärtynyt suoli, pömpsä maha ja pää yhtä sekaisin kuin pötsi.

Mindfulnessia lenkkipolulla

Mindfulnessia lenkkipolulla

Puhi puhi puuh-huuh, kipitikompaa, hopotipi hei. Kipottelin aimo jalalla aamulenkillä kellon nylkyttäessä vasta vähän reilua seitsemää. Olin eilisiltana pakannut jo kaikki juoksukamat valmiiksi, psyykannut itseni ruvelle, aamulla laittanut monta herätyskelloa ja vain tunnin pöntöllä facebook kourassa istuttuani sain aikaiseksi oikeasti vetää vaatteet päälle ja rynnätä ovesta ulos.

Täällä mä nyt olin, kirpeässä mutta kuulaassa tiistaiaamussa tossu asfalttiin paukkuen. Tunnin lenkki pitäisi, ei enempää eikä vähempää ja tottumuksesta sellainen kyllä menee. Muttapa mutta! Minua on jo jonkun tovin kismettänyt kovin se, että ihan kuin unohtaisin nämä aamulenkit. TUSKA PITÄÄKIN UNOHTAA joku huutaisi kipeästi korvaani, mutta kun Töölönlahden kiertäminen on tuskan lisäksi oikeasti aika helkkarin mageeta! Siellä on koiraloita, sorsaloita, mummoloita, kivoja jumppatyttöjä hehkuvissa byysissaan ja vaikka mitä ihanaa! Niin ja luonto! Siellä on luonto! Vesiluonto! Puuluonto! Asfalttiluonto!

Onhan se vähän sääli jos aamulenkistä jää käteen vaan jalkapohjien känsät, joten kannattaisi oikeasti yrittää myös nauttia herran antimista. Kovasti trendikästä mindfulnessia nyt on puskenut joka tuutista, niin lähdin sitten ihan salapolisoimaan, että pitäisikö kerrankin kokeilla on läsnä. Oikein läsnä läsnä juoksemassa? Ei silleen kaukaisessa aivojen sopukan turvapaikassa, missä kissalaulut soi ja papukaijat kirkuu nimeäni, vaan läsnä ihan oikeassa reaalimaailmassa?

Hei joo, kyllä mä tiedän miten se tapahtuu! Keskity hengittämiseen! Hengitä sisään. Hengitä ulos. Hengitä sis... vai ulos? Ääh, miten tässä nyt piti!

PASI KESKITY! Väänsin mindfulnessit satas-asentoon, höristin silmiäni ja aloin imemään maailmaa ihan täysillä orkosiini. Tsiuh, sanoi asfalttiin osuva tossuni, kahi, sanoi tuulipuk... juoksutrikooni, jytym, sanoi sydämeni, kvaak sanoi pullasorsa ja heits sanoi mummo, joka heitti pullasorsalle pullaa. Avasin silmäni, en vain nahkaluomitse, vaan henkisestikin koko maailman kauneudelle. Sinipinkki taivas, ilmassa kuin syksyn kuulautta vaikka onkin vasta kevät, sorsanpoikasen pienen pienet räpylät...

JALAT: Moikka Pasi, täällä puhuu jalat! Nyt kön aloit kuuntelemaan kehoasi ja ympäröivää maailmaa, niin meillä ois sulle viesti. Räppi ihan! It goes something like this:

"Vittu kun koskee, kokotipi-koskee, jou, säärien päällä, kipu joka säällä, jou pis, nilkat on jo turrat, saat kohta hammastasi purrat, kun kipusignaaleita täältä sataa, niitä päähäsi lataa, jou matofako pis!"

Ai sssaaaaaaa! Jalkani eivät valehdelleet ja heräsin mindfulneisseistani jäytävän jomottavan kipuun säärieni etuosassa. EI OLE PENIKAT perkele kun joku mystinen minilihas ihan säären keskellä, miksei kukaan usko!

Pasi, keskity, mindfulness! Ainahan mulla koskee! Anna koskea! Koske takaisin! Keskity... keskity... pienen sorsan pienet varpaat

SYDÄN: Oih, armain Pasi ma, kehoin kuljettaja, suurten kakkojen pusertaja. Ma sulle lausun runona nain, tallaisen kauniin haikun vain, oih, parhain Pasisain

"juok-se vit-tu kov-
em-paa juok-se vit-tu kov-
em-paa juok-se hä"

Joo ääh! Mähän siis rakastaisin juosta kovaa. TÄYSIÄ! JUMALAUTA NIIN KOVAA, ETTÄ ASFALTTI RULLAUTUISI SAATANA KAINALOIHIN ASTI JA SIT MUN PITÄISI OMALLA RAHALLA OSTAA ASFALTINHIONTAKONE JOKA RULLAA ASFALTIT TAKAISIN! Mutta kuten valmentajani aikoinaan fiksusti loihti: "Jumalauta sä oot typerä lörppönen kun treenaat ihan paskasti!", niin peruskunto ei kasva juoksemalla täysiä. Ainoa mikä kasvaa itsetunnon lisäksi on rakot jalkapohjissa. Juuh eih, kunto kasvaa vain juoksemalla hitaasti. Tuskaisen hitaasti. Vittumaisen hitaasti. Niin hitaasti, että mummoetana nilkuttaa jalka kipsissä ohi, kääntyy katsomaan taakseen ja repeää nauramaan.

Ohje on selvä. Pulssi saa olla max 140. Piste. EI YLI! Okei sydän, voinhan mä juosta kovempaa jos pulssini on alle 140. Katsotaanpas sykemittaristani mitä se sanoo. 179. AHAA! VITTU! Iskin liinat pohjaan (ja asfaltti rullautui kainaloihin asti) ja hidastin. Hidastin lisää. Melkein kävelin. Hiivin niin saatanan hitaalla askeleella kuin urpo tonttu pölliessään isäntäväen perhehopeita. Ääh tämä on niiiiin tylsää!

MINDFULNESS! Tyhjennä mielesi! Mindfulness! Sykeraja on ja pysyy, et sille mitään mahda! Voit ulista ja vonkua kuin pikku sika, mutta fakta pysyy! Eli, anna olla, älä keskity siihen. Keskity maailmaan. Pikku sorsan pieniin räpyleisiin...

AIVOT: LOOGINEN HEI. STOP. JUOKSE KOVEMPAA. STOP. VITUTTAA TÄLLAINEN HIIPIMINEN. STOP.

Joo, joo, joo, JOO! VUAN KUN EN SAATANA SAA! Rauhoitu Pasi. Mindfulness. Hitaammin. Hitaammin.

JALAT: Hei pönttö, meinaatko sä ignoroida meitä? Meihin koskee vieläkin!

SYDÄN: Ah, juokse kovempaa sa idiootti tai ma muljautan ikavasti, oih

AIVOT: DORKA. STOP. JUOKSE. STOP. KOVEMPAA. STOP.

Joo, mä tiedän, mä tiedän, mä tiedän, MÄ TIEDÄN! MUTTA KUN EN SAA JUOSTA KOVEMPAA!

SYDÄN: *supattaa jotain hiljaa aivoille, aivot repeävät nauramaan ja iskevät silmää*

Mitä tapahtuu? Mitä te supatatte?

SYDÄN: Ah, voi sa lihapullasein, me ei mitaan supatattein. Hihii. Hihiiiii!

MAHA: PFFFFLRRT. PLLLRRRFFFTTTT!

SUOLET: PFFFLLRTT. PPFFFLLLLLRRT!

ANUS: PUNAINEN HÄLYTYS! AKTIVOIKAA IMURIT! SULKEKAA PORTIT! RUSKEA KÄÄRME PYRKII LUUKUILLE! POIKA SYNTYY! KUIKKA PILKISTÄÄ KOLOSTA! HÄLYTTÄKÄÄ SIIVOOJAT! TUOKAA MOPPI! LUUTTUJA!

Ei voi olla saatana totta! Mä istuin tunnin, hitto tunnin, aamulla pöntöllä! Ei nyt enää voi olla vessahätä! Ei vain helvetti vieköön voi olla! Ei tässä ole mitään vitun järkeä tässä koko saatanan paskassa! Ei se vain voi mennä niin, että vaikka kuinka kotona pursottaa mynneströmmiä, niin heti ovesta ulos astuttuaan on taas hätä. Ei se vaan voi...

SUOLET: FFLLLLLLLUUU FLUUUUUUHHHHHH

AAARGH! TULOOPI HOUSUUN! MISSÄ ON LÄHIN VESSA! MISSÄ HEL-HITON-VE-SAATANAN-TIN PERKELEESSÄ ON LÄHIN VESSA EIJEI EIJEI!!

JALAT: WHII! Nyt juostaan ihanan kovaa!

SYDÄN: WHII! Ah, nut sa juoksemetten romanttisen kovaa, oih!

AIVOT: LOOGINEN WHII! JUOKSE STOP HUMMANI STOP HUPUTIPI HUMMANI HEI STOP SAKU KOIVU OLI SALATUISSA ELÄMISSÄ VENLAN POIKAYSTÄVÄ STOP

Ja siinä minä lopulta sitten istuin kirjaimellisesti paskaisessa ja narkkariverisessä yleisövessassa märällä pytyllä kaksinkerroin huohottaen ja hikeä ulos puskien. Enkä vain hikeä. Katselin typötyhjää vessapaperirullaa ja ajattelin, että nyt jos koskaan, Pasisein, voisi olla hyvä vääntää se mindfulness säädin nollalle ja sen jälkeen PERKELE HAKATA SE KOKO SAATANAN NUPPI LEKALLA IRTI!

RSS-syötteen osoite muuttuu

Arkistojen aarteita: kahvinkeitintä myymässä

Arkistojen aarteita: kahvinkeitintä myymässä