bodypositive.jpeg

Kurpitsamaha tässä moro!

Kehopositiivisuutta ja esiintymistä rakastava introvertti, joka sekä nauraa että häpeää itseään. Ärtynyt suoli, pömpsä maha ja pää yhtä sekaisin kuin pötsi.

Paskamainen lenkki

Paskamainen lenkki

Eräänä päivänä aloin käyttämään juoksutrikoiden päällä mustia sortseja. "Häveliäisyys vai muoti?", kysyisi joku. Itseasiassa vastaus on kouriintuntuvampi, itseasiassa mahanpohjaa kouraisevantutumpi. Nimittäin mustat sortsit ostavat 30 sekuntia lisäaikaa ei-mustien trikoiden kanssa, jos käy ultimaattisin vahinko lenkillä. Vasta sen jälkeen mönneströmmit alkaa näkymään lahkeista.

Nimittäin nyt seuraa tällainen hyvin tuoksuva pläjäys ärtyneen suolen oireyhtymästä juoksijalla. Nami namskis mikä yhdistelmä, enkelkuorot huutaa! Voi veljet, niin on! Tässä vaiheessa jos ei erityisemmin ole kakkajuttujen ystävä, kannattaa pistää silmälurppasinta kiinni ja avata vaikka kissavideosivut internetistä. Teitä on varoitettu.

Ärtyneen suolen oireyhtymä on siitä hauska, että toisaalta se ei ole paha eikä vaikuta mihinkään, mutta toisaalta se kasvattaa todennäköisyyksiä. Todennäköisyyttä siihen, että pierun mukana tulee varsi. Todennäköisyyttä siihen, että "ohoh, nyppä alkoi gagittaan" -vihlauksen mahassa käytyä et pääsekään kotiin vessaan, vaan helpotuksen pitää löytyä matkan varren käymälästä tai lähimmästä puskasta, vaihtoehtona sit housukangas joka on aina loppupläässä plan-aakkosasteikkoa.

Parhaimmillaan suolet on viikkoja siinä kunnossa, että hoi henkiin ei mitään valittamista, pahimmillaan joutuu juoksemaan paskapaperirulla taskussa joka kerta. Itse olen kuin kelmeä kakka lammen pinnalla kellunut tässä välimaastossa viime kuukaudet. Taskussa on hirvittäviä tapahtumia varten paketti nenäliinoja, mutta silti on uskaltanut juosta reittiä, jonka varrelta löytyy vain vessa per 500 metriä. Ja uskokaa veljet, siskot ja kirnupiimät juojat, 500 metriäkin on pahimmillaan pitkä matka.

Mukana on toki hölmöyttäkin. Aamulenkki on ihan itsemurhaa. Samoin lenkki töiden jälkeen. Ainoa oikea virallinen hetki olisi sen jälkeen kun olet syönyt aamupalan ja kakkinut kahdesti. Miinuspuolena työaamuina ei tahdo oikein päivässä tunnit riittää, että tuon transaktion hoitaisi pois alta ja sit vasta pinkoisi lenkkipolulle JA olisi ennen iltapimeää töissä.

No miltä se tuntuu, kun hätäpaketti meinaa syntyä trikookankaille ilman lupaa? Paskamainen tunne. Ei voi juosta, koska kaikki tahdonvoima pitää laittaa juurilukon ylläpitämiseen. Mutta kävellen kakkelström löytyy kyllä sukasta ennen vessan oville päätymistä, joten on pakko juosta. Joten juoksu koostuu käsittämättömistä sprinteistä kohti lähintä vessaa/puskaa/pyörävajaa/pysäköityä autoa ja yhtäkkiä täydellisesti stopista, jolloin kynnet upotetaan kämmenien ihoon, rukoillaan ylempiä voimia ja hiotaan kuin juoksijan selkä paskahädässä. Pinnallinen hengitys kuin synnyttäjällä auttaa ja supistusten väliajasta pystyy extrapoloimaan jäljellä olevaa aikaa räjähdykseen.

Jottei elämä olisi näin helppoa, niin tähän kombinaatioon on olemassa sellaisia ihania lisäpaketteja, joilla haastetta voi entisestään parantaa. Pieruhätä on klassikko, koska pahimman mynneströmmihalun aikana jos yhtä aikaa pierettää, niin on pakko yrittää lukita vain vasen puoli puota ja päästää oikealta ilmaa ulos. Helppoa kuin housuun paskominen! Kusihätä taas aiheuttaa automaattisen pieruhädän (tämä lienee joku mun erikoisuus, jossa pissahätä aina pierettää) ja pieruhädässä, kuten yllä tuli ilmi, on tosiaankin hyvin kouriintuntuvia tosielämän ramifikaatioita kun se on yhdistetty räjähtävään ripuliin.

No sitten kun lopulta pääset sinne vihreään maahan pultattuun metalliseen kunnalliseen vessaan, niin oboy. Okei, mä en valita, herralle kiitos että niitä hotelli helpotuksia on, mutta jonkin verran sirkusakrobatiaa nekin vaativat.

Kuin oikein henkilökohtaisena vittuiluna ovessa on joku saatanan sähkökarmi, jonka takia et voi vetää kahvasta ovea auki, vaan sun pitää painaa nappia ja *odottaa* kun se ovi vähitellen narisee auki. HERRANJUMALA ÄKKIÄ NYT! Ja kiinni se menee odottamalla, joskin tässä vaiheessa yleensä jo pöntöllä istun ja vain toivon ja rukoilen, ettei ohi kulkeva liikenne tuijota sisälle.

No tässäpä käy sellaista ylläristyylistä herkkupalaa vielä, että ovi ei mene koskaan lukkoon. Joko mä en ymmärrä miten sen oven saa lukkoon tai sitten ne mekanismit on kaikista käyttämistäni vessoista rikki, mutta sisällä palaa iloisesti "VAPAA" valo. Palaa myös ulkona. Eli minä hetkenä tahansa joku saattaa painaa ovenavausnappia, jolloin seuraavan 45 sekunnin ajan ovi avautuu ja saman verran sulkeutuu, kun henkilö huomaakin mynnentaarion olevan varattu.

Kuin ajatuksiani maailman ihanimmista asioista olisi luettu, nimittäin sellainen piste i:n sakaran päällä on se, että kun olet rynnännyt sinne paskaiseen ja yleensä huumeruiskuveriseen vessaan, viskannut housut kinttuun, huomannut ettei ole vessapaperia, istahtanut pöntölle kun ovi on vielä auki ja vasta hitaasti sulkeutumassa, niin heti oven sulkeuduttua PÖNTTÖ HUUHTELEE ITSE ITSENSÄ. Samalla kun sä istut siinä.

Pyrstöhuuhtelun voisi ottaa positiivisena asiana, mutta kesken hillittömän ripuloinnin se jotenkin haittaa rytmitystä ja aiheuttaa kiusallista massan kimpoilua.

Lopulta sit nöyryytettynä ja litimärkänä vedät housuja jalkaan perse litimärkänä ja huomaat, ettei käsienpesuallas toimi.

Siitä sit verta itkien kotiin vältellen ihmisten katseita ja pitäen käsiä eteenpäin ojennettuja kuin ruttoisen paiseita. "Nää pitää pestä", ajattelet ääneti ja katselet ympärillesi olisiko jossain joku avotuli, jossa ne voisi puhdistaa tulella.

Sit kotona käsien pesu, sykemittari taas päälle ja jatkamaan lenkkiä!

Hyvä tästä tulee.

We love the 90's

We love the 90's

Syökää kanaa!

Syökää kanaa!