bodypositive.jpeg

Kurpitsamaha tässä moro!

Kehopositiivisuutta ja esiintymistä rakastava introvertti, joka sekä nauraa että häpeää itseään. Ärtynyt suoli, pömpsä maha ja pää yhtä sekaisin kuin pötsi.

Lettuja Levillä, osa 4.3

Lettuja Levillä, osa 4.3

Kertauksena tähän asti tapahtunutta:
- Hiihdetty 18 kilsaa maanantaina
- Hiihdetty 10 kilsaa tiistaina
- Hiihdettu 24 kilsaa tänään torstaina
- Lettuja syöty: 0 kpl
- Vitutuskäyppyrä: suuri

Seisoa törötettiin siinä laavun ulkopuolella. Mukavasti oli lihakset lämmenneet siellä tulen äärellä, mutta veden ja suklaapapanoiden lisäksi mitään muuta ei ollut ääntä kohti saanut lipsittyä. Mikä parasta, viiden minuutin lämmittelyn aikana oli sitten alkanut räntäsademyrsky.

Mutta kato ei mitään, niks ja naks sukset jalkaan ja taas hiihtämään. Parin työnnön jälkeen aloin kiroamaan laavua. Joo, se oli mukava lepohetki, mutta näin väsyneenä ja tuskissaan itseasiassa lepääminen on pahempaa kuin eteneminen. Litimärät sukat litisivät monoissa ja joka paikkaa särki niin maan penteleesti.

Mutta hei, porotilalle enää 4 kilsaa. Ja onhan se nyt niin, että porotilan on oltava auki. On jumalauta oltava auki! On oltava auki!

Kun vanhempi rouva oli laavussa sanonut, että matka porotilalle on alamäkeä, niin kyllähän minä sen uskoin. Eikä se frouva valehdellut ollut. Mutta siinä vaiheessa alkoi olla läpättimissä jo sen verran nahkea luisto, että itseasiassa myös alamäkeen piti hiihtää. Eikä vain silleen vähän sauvoilla nonshalantisti läpsytellä, vaan ihan hiihtämällä hiihtää.

Voi herranjumala, että oli hieman kyrpätsuikka otsassa kun HIIHDETTIIN alamäkeen 4 kilsaa. No kevyempää se oli kuin ylämäkeen, mutta silti. PAINOVOIMA, OISKO MITÄÄN? Vuan kai sitä oli niin saatanan aliravittu ja laiha jo siinä vaiheessa, ettei massa riittänyt suksia kulkemaan eteenpäin.

Lopulta porotila häämötti edessä. Mä en enää oikein tiennyt mitä ajatella. Hehkutanko päässäni lettuja ja sit petyn? Vai petynkö jo etukäteen ja sit olen iloisesti yllättynyt, kun se onkin auki? Ja mitä ihmettä, mietinkö jo alitajuisesti, että oispa se paikka kiinni maksimoidakseen kurjuutta?

No mutta oli auki. "Mitäs?" Paa kuule poroleipä, pulla, kaakao, limppari.

Ja sit mä istuin lämpimässä tuvassa syöden poroleipää, syöden pullaa, juoden kaakaota, juoden limpparia.

No tätähän sä olet odottanut koko viikon?

Nijoo. Najoo. Uuu, vakan alla. Nijom. No siis joo. Mutta eihän nämä lettuja olleet. Kovin oli kuivakkaa poroleipä, vaikka aika noloa kai siitä tässä vaiheessa on valittaa. Pulla oli eri hyvää, mutta en ehtinyt edes pöydästä nousta kun alkoi jo vähän sellainen hätäripuli kuplimaan mahassa. Aini, vehnä, tsaips!

Siis apua, mä en oikeasti tiedä! Koko viikon saatana hiihtänyt nälissään ja tänään vielä oikein extrasuperpitkästi ja 28 kilsaa takana ja ihan paskana ja edessä ruokaa ja sit on vain silleen, että "jotenkin tämä leipä on ihan vähän kuiva, ovatkohan laittaneet tarpeeksi voita vai mites tuo poro ja kurkku nyt ylipäätään sopii yhteen ja onko tämä kaukau ihan pikkuisen haaleaa ja olen mä parempaakin pullaa joskus...". Hävetti itseni puolesta, mutta toisaalta nyt mä sain sen kurjuuteni maksimoinnin: viikon odotettu huippu olikin kädettömän kokin kakkulässähdys.

Sit käveltiin ulos. Sit laitettiin sukset jalkaan. Sit lähdettiin hiihtämään. Reidet olivat ihan spagettia ja perse painoi tonnin. "Tuotas, hmm, mites meillä oli tästä vielä mökille tuota matkaa", sopersin ujosti tärisevällä äänellä. Koko matkan kun olin vain laskenut sekunteja ja metrejä kahvilaan, enkä miettinyt yhtään ihan koko matkan pituutta.

"Kymmenisen kilsaa mökille". Kymmenisen kilsaa... Voi helvetin perkeleiden vittu! Kymmenen saatanan kilsaa!

No mutta onhan tässä kohta jo 3 samanlaista hinkutettu, niin eikö se neljäs mene. Ja se on viimeinen!

Lähdettiin siinä sit hiihtämään ja jotenkin se ruoka alkoi vaikuttamaan viiveellä. Yhtäkkiä perse olikin kevyt, aurinko paistoi, räntäsade oli muuttunut romanttiseksi ihanaksi ensilumityyppiseksi sateeksi ja olin jotenkin tosi iloinen. Kymmenen kilsaa on vain kymmenen. Kilsaa. Vain kymmenen.

Tuijottelin kokoajan kelloani ja laskin satoja metrejä. Kohta sekin tuntui turhalta, kun kilometrit alkoivat napsahtelemaan tilille. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35.

Poroleipäpettymys oli jo unohtunut ja haaveilin vain lämpimästä saunasta ja kylmästä huurteisesta. Oltiin lähdetty tosiaankin hiihtämään kello kympin huudeilla ja mulla oli neljältä palaveri. Aika oli laskettu siten, että olisin kolmelta mökillä, niin ennättäisin ihan rauhassa käydä siinä sit suihkussa ja saunassa ja vielä valmistaututa palaveriin. Mutta kah, nimittäin kun vilkaisin kelloani se oli 14:57. Hetkinen. Kello on NYT JO kolme. Ja tästä on, mitä, kolme kilsaa vielä?

En edes muistanut huikata työkaverilleni, että joudun lähtemään tinttaamaan täysiä, mutta lähdin, noh, tinttaamaan täysiä. RAMPPA KALKATTAA! Saatana että lykin kuin lyly rajala potkurilla mäessä. PERKELEE! KIIIREE! En mä edes pelännyt myöhästyväni palaverista, vaan mä saatana pelästyin sitä, että kaiken tämän jälkeen mulla ei ole aikaa saunaan. KIIIIREEEEE! HAVUJA PERKELE!!

36. 37. Joko ollaan perillä, joko ollaan perillä, joko ollaan perillä, joko ollaan perillä?

No eikö saatana tässä vaiheessa näy kyltti, että Levikeskus 5 kilsaa. MITÄ VITUN PERKELEEN HELVETIN VARVASVÄLINÖYHTÄTYYNYNTÄYTE-PASKARIPULIVESSAPAPERILOPPU-JUMANTSUIKKA-HIMSKETTIÄ!? Ei sinne nyt saatana enää voi olla viittä kilometriä! PERKELEEN VITUN HIIHTO! ETTE OO TOSISSANNE!

Sit mä laitoin ison vaihteen silmään. Saatana suoraan vitoselle ja siitä vielä KAKSI TUHATTA PYKÄLÄÄ ISOMMALLE perkele niin että vaihteet kirskui ja pakoputkesta lensi männänpalasia saatana. HIIHÄ, HIIHTOUKKO, HIIHÄ! Ja minä hiihin! Minä perkele hiihin! Pulssi 194 lievään ylämäkeen samalla kun hiihtolatu muuttui ihan löysäksi sohjoksi. Herranjumala, että painoi jalossa.

*sohjosivak* Helvetin helvetin helvetti
*sohjosivak* Perkeleen perkeleen perkele
*sohjosivak* Saatanan saatanan saatana

Mä valehtelematta sanon, että onko koskaan ollut mitään niin raskasta. Se latu kun muuttui ihan sohjovelliksi lopulta. Suksi kyllä sinänsä luisti ihan yhtä huonosti kuin ennenkin, ei siinä muutosta, mutta upottavassa sohjossa piti jalka nostaa todella ylös. Ja kun loppupätkä oli jatkuvaa pientä nousua ja kapeita tienylityksiä sillan päältä, niin piti keskittyä ettei hiihdä jonkkaan. Vaan kyllähän siinä mieli teki, että jos perkele hiihtäisi vain kalliolta alas niin loppuisi tämä kärsimys.

38. 39. 40. 41. 42. 42.2.

SON MARATOONI PERKELE!

Vähän aikaa syleksin, nieleskelin oksennukset, riisuin sivakat, juoksin mökkiin, kävin kylmässä suihkutilassa pikaisesti huljuuttamassa kainalot kun palaveri jo alkoi.

Siinä minä istuin sit keittiön pöydän ääressä silmät saatanan syvällä kuopissaan pitämässä asiakaspalaveria. En sit ehtinyt saunaan.

Oispa lettuja.

Kuvassa näette kaksi artefaktia hiihtolenkiltäni:

1) Säpäleiksi hiihdetyt sukset
2) LOPULLISESTI NAULAAN ISKETYT HIIHTOHANSKAT SAATANA!

Kuningaslaji

Kuningaslaji

Lettuja Levillä, osa 4.2

Lettuja Levillä, osa 4.2