bodypositive.jpeg

Kurpitsamaha tässä moro!

Kehopositiivisuutta ja esiintymistä rakastava introvertti, joka sekä nauraa että häpeää itseään. Ärtynyt suoli, pömpsä maha ja pää yhtä sekaisin kuin pötsi.

Lettuja Levillä, osa 2

Lettuja Levillä, osa 2

Seuraava päiväkirjamerkintäni koskee tämänpäiväistä hiihtolenkkiäni. Mutta mielestäni tarina ei ole tarina, jos sitä ei aloita hieman kauempaa.

Eli kelataan eiliseen iltaan. Olin henkisesti kohtalaisen puhki reissusta. 5 tunnin yöuniyritelmät, jossa tehokasta unta ehkä tunti. Paljon uusia ihmisiä, uusia sosiaalisia tilanteita ja vielä oman paikkansa löytämistä ryhmädynamiikassa.

Kun olen puhki, olen aika negatiivinen. Kaikki ajatukset kaikesta tuntuvat jotenkin pahalta ja vaikealta. Kaikki on rikki ja pilalla. Olen viikon täällä omassa huoneessani. En hiihdä. En juttele muille. En laskettele. En telmi lumessa kuin kulipää koira.

No uni antaa jos unenpuute ottaa, ajattelin ja päätin, että nyt Pasi turpa kiinni ja nukkumaan. Aamulla kaikki on hyvin!

Vetäisin nahkaverhot silmieni eteen ja kaaduin sängylle piehtaroimaan liinavaatteissani. Niin tai siis osassa liinavaatteita. Olin unohtanut ottaa pussilakanan, joten väsäsin sellaisen päiväpeitosta ja täkistä. Aamulla kaikki on hyvin...

Herään siinä kuuden hultteilla ihan saatanalliseen pääkipuun. Kah! Lisäksi mun peittoviritelmä on lattialla ja palelen hikisenä täristen. No mutta hyvää huomenta maailma!

Lääketieteelle kiitos - kokeilin ekaa kertaa lääkärin antamaa migreenilääkettä. Mä en tiedä oliko mulla migreeni aamulla, mutta heti 3 tuntia myöhemmin kipu oli poissa. HOI HENKIIN!

Vetäisin siinä sit kunnon puuroaamiaiset jumalauta sipuliriisipiirakalla ja tuplakahvilla ja päätin, että heti kun mun klo 09-10 palaveri on ohi, niin vedän sivakat jalkaan ja sivakoin ns. vittuun. Eilinen vesiräntäsade oli muuttunut uskomattomaksi auringonpaisteeksi ja maailma kylpi valossa, pölyhiukkasissa ja hanki hohki kuin kalju treffeillä.

Kello 10, asiakaspalaveri ohi! Nyt helvetin äkkiä saatanaan täältä! Vetäisin äkkiä hiihtokamat päälle... noh, semiäkkiä. Tai no... Laitanko mä pitkät kalsarit vai en? Paleleeko juoksutrikoissa, joissa ei ole tuuliblokkeria? Kuolenko kuumuuteen paksummassa juoksutakissa? Loihdin kuitenkin hyvin enteelliset sanat työkaverille, joka oli samalla hiellä lähdössä mukaan: "Se on ihan sama mitä ekalla hiihtoreissulla puet, se menee kuitenkin vituiksi". Hmm, jännittääkö miten kävi? No palataan siihen kohta.

Noin vajua tuntia myöhemmin olinkin sit jo ulkona. Koska omia hiihtovälineitä ei ollut mukana, lainasin niitä hyvin pitkänhuiskealta toiselta työkaverilta, joka itse lähti mäkeen skimbaan. "Älä riko niitä kalliita luisteluvehkeitä, mutta ota ne murtsikat". Okei!

Pitelin käsissäni melko tanakasti sepelissä hiihdettyjä sivakoita, joista irtoili pieniä palasia, jalassani luistelumonot ja huomasin, että tarjolla oli perinteisen hiihtoon joko 20 senttiä liian lyhyet tai pitkät sauvat. Mutta ei katsota lahjahevosta suuhun, ota nuo pitkemmät sauvat, työntelen vaikka sit koko matkan.

Ainiin, pitovoide! Muistelin hetken nuoruuttani, että mites se pitovoide oikein laitettiinkin. Eli suksessa on siis luisto- ja pitoalue. Keskellä suksea on se alue jolla polkaisen latuun ja keskialueen etu- ja takapuolella on sit luistoalue.

Otin voiteen käteen ja levitin sitä suksen ala- ja yläosaan. Jees, eli ei laiteta potkualueelle kun... MITÄ? MITÄ MITÄ? PASI PITOVOIDE, TÄÄ ON PITOVOIDE! SÄ HELVETTI VOITELIT SUKSEN LUISTOALUEEN PITOVOITEELLA!

Mukavan lämmin alkoi olla ihan tuuliblokkerittomissakin byysissa kun yritin helvetin epätoivoissani vähän rukkasella imeyttää niitä pitovoiteita suksen pohjasta pois ja töpötellä lisää siihen pitoalueelle. Eieieiei, tämä ei taas voi mennä näin.

Meni se!

No lähettiin siinä sit kävelemään kohti latua, mulla toinen suksi tanakasti pitovoideltuna. Löydettiin latu ja huomasin ekan potkun jälkeen, että ei näillä sauvoilla voi hiihtää murtsikkaa.

"No mä työntelen koko 16 km matkan, niinhän ne huiputkin tekee". Työntelin siinä sit tasaisella joku 300 metriä kunnes edessä siinsi sellainen parin kilometrin loiva ylämäki. Sen verran jyrkkä, ettei työntämällä mene, mutta niin loiva, ettei ole mitään järkeä mennä hajareisin ylös. Kokeilin kestääkö pitovoide ja polkaisin oikein kunnolla lankkua lumeen. VITUT PIDÄ!

Joten siinä mä törötin, tunnin pukemisen jälkeen ja 300m hiihtäneenä tajuten, että pitovoide kyllä jarruttaa ihan saatanasti toista suksea, muttei pidä ollenkaan. Vittujakos tässä nyt?

Young man genius man ei jäänyt lumeen makaamaan ja keltaista lunta syömään, vaan kohautin olkapäitäni ja aloin luistelemaan. Olihan mulla luistelusauvat ja luistelumonot, niin tuskinpa siitä on hirveästi haittaa, että mulla on perinteisen sukset ja pitovoiteet. Ja ei perkele haitannut! Joo, kyllähän ne pitovoiteet meinasi vähän pitää ladussa kiinni, mutta saatana kun runnoi yläkropalla menemään niin lankku läpätti perkele!

Ja minähän aloin pistelemään. Seuraava palaveri olisi klo 13 ja kello oli nyt jo 11:30. Ei ehi hengittämään tai maisemia kantsomaan, nyt hiihetän pitovoiteilla luisteluhiihtoa niinku saatana miehet ainain!

Ekan parin kilsan ylämäen jälkeen pulssi vakiintui "hölkkäpulssiin", eli 90-95% maksimista. Sopiva. Kun työkaveri kertoi hänen epäonnistuneen aamun ruokahuollossa ja joutui kääntymään takaisin, mä sisuunnuin ja ajattelin, että ihan vittuillessani kierrän koko 16 kilsan lenkin.

Ja mähän kiersin! Luistelin ylämäkea kuin vaismylleri ja alamäessä pistelin mummoista ohi. HAVUJA PERKELE! Vasemman suksen pitovoiteet pikkasen hankaloitti alamäessä, mutta nostin aina toisen suksen ilmaan niin se ei jarruttanut niin pahasti. Nyt perkele mennään eikä meinata perkeleeeeee perkeleeeee perkelee *veristä yskimistä* perkeleeee perkeleeeee!

Ensimmäinen pit stop piti olla laavulla, johon oli 6 km matkaa. Kun matkaa oli pari kilsaa jäljellä, iski ensimmäiset hallusinaatiot. Katselin aivan haltioissani vasemmalla puolen olevaa vaaraa ja sit huomasin, että mitä hittoa, oikealla puolen on vieeeelä isompi vaara, lähes vuori, joka on niin älyttömän korkea että sen yläosaa ei näy vaan se näyttää vain valkoiselta vähän kuin pilviltä... eikun perkele, SE ON TAIVAS JA PILVET, EI VUORI! Ohoh.

Onneksi alkoi alamäki, koska aivot alkoi olla jo melkoista juustosulaa tässä vaiheessa. Alamäki oli pitkä ja polveileva ja lopulta huomasin edessäni laavun. Ihan pikkusen pelotti se, että nyt vasta takana 6 kilsaa, mutta pelko unohtui kun ajattelin taukoa.

Saa hengittää! JUODA! HERRANJUMALA MIKÄ JANO! Ja ottaisko makkarankin! Oinam nam nam! Tämä se on helvetti miehen elämää, jumalauta, hiihtää oikein kunnolla ja sit tulla laavulle vetämään herkkusia. Voi veljet, oijoi, lämmintä mehua vai ottaisko kaakaota vai ottaisko urheilujuomaa vai ottaisko...

Ei ota.

VAIN KÄTEINEN!!1yx

Mulla oli mukana vain kortti. No eikai siinä sit muuta kuin lipoa huulia ja nieleskellä räkää, kun se oli ainoa neste mitä tarjolla oli. Kovin kuivaa kurkkua, voi jummi jammi!

Täysin tuhoutuneena seisoin paikallani ja ajattelin, että jos en kerta saa mitään syödä enkä yhtään mitään juoda, niin katsotaanpa sit vaikka karttaa. Se kato lämmittää mieltä ja voitelee kurkkua!

Katselin karttaa aika monta kertaa ja tuli vähän sellainen ohut pelko, että oonko mä nyt vähän eksynyt. En mä voi olla, tämä on vain nestehukkaa ja aivojen kuumumisesta johtuvaa hallusinaatiota. Vai... "Hei anteeksi rouva, et viittis vähän jeesaa, niin missä me ollaan?"

Okei, okei, okei. Tämäpä selvä. Pistin limput takaisin jalkoihini ja lähdöin hiihtämään takaisinpäin. Eittämättä mukava yllätys kuulla hiihtäneeni risteyksestä ohi. Mutta pääsinpä laavulle! Joo, pääsin laavulle ja oli melkoisen superhuippua olla kuivin suin katsellen muiden juovan ja syövän ja paistavan makkaraa ja nauraen ja syöden herkkuja ja juoden urheilujuomaa ja herkkuja ja kahvia ja kaakaota ja...

Keskity Pasi! Enää pari kilsaa takaisinpäin ja sit risteyksestä oikealle. Seuraavalle laavulle enää 5 kilsaa, siellä on kuitenkin herkkua tarjolla.

Olin etukäteen kattonut kartasta, että latu oli merkitty punaisella ja mustalla. Punainen on vaikea? No emmä tiedä. Joo, olihan se mäkinen, mutta helvetin hyvässä kunnossa! Mutta kun saavuin mustalle ladulle, tajusin mitä se musta tarkoittaa. Edessäni oli sellainen saatanan laskettelurinteen näköinen vuori, johon meni ohut kiemurteleva tampattu reitti ilman turhia latuja. Tästä ylös. Toivoin ja rukoilin, ettei sieltä saatana joku tule alas, koske kuolema olisi ollut varma.

Puolessa välin aloin toivomaan jonkun hiihtävän vastaan ja törmäävän minuun, koska sit voisin juoda ladulle roiskahtavat veret pahimpaan janooni.

Kah, pulssi 195, nestehukka tasoa "imisin hiet sukistani, mutta janottaa niin paljon, etten voi kyykistyä avaamaan monojani". Hallusinaatiot palasivat, koska ihailin taas oikealla siintävää vuorta, kunnes taas tajusin sen olevan vittu PILVI!

No eipä siinä, lankut läpättivät, sauvat narisivat ja yläkroppani saatana työskenteli kuin asfalttityöläinen ei-krapulapäivänä. MENNÄ JYSKIN METÄSSÄ SAATANA! Ja kah, musta reitti oli lopulta ohi ja pääsin taas oikealle ladulle.

Mulla oli niin käsittämättömän jano ja kuuma, pitkät kalsarit puristivat jalkoja ja kalsaripaita hiersi kainaloa verille. Mutta ei siinä saatana ehdi voivottelemaan kun mies hiihtää! Antaa veren turskuta, hiihä UKKO SAATANA HIIHÄ oho hihii orava hihii UKKO HIIHÄ!

Laavu nro 2! Eikä ollut mikään pieni laavu, vaan jumalaton kompleksi. Oli vessa. Oli toinen vessa. Oli suksiteline. Oli laavu makkaranpaistovehkeineen. Oli erillinen kioskirakennus, jossa luukulla päivysti hymyilevä nainen.

Aijai, lettuja, aijai aijai, lettuja! Vettä! Kahvia! Limpparia! LETTUJA! Ilkeäisikö ostaa suklaata vai meneekö maha sekaisin?

Kina valui suupielissä kun odotin vuoroani. Edessä olevalle mummolle hymyilin, että frouva menee vain eka, mä jaksan vielä hetken odottaa ja ompa hyvä keli. Oijoi, tämä se on juhlaa! Kunnon vastoinkäymiset ja sit aijai nestettä ja ruokaa ja omg mä en kestä, munkkeja, tuoreita munkkeja vai ottaisko lettuja vai...

Ei ottais.

VAIN KÄTEINEN!!!!1yx

Onko vesi ilmaista? "Ei." No kuule hyvää päivän jatkoa sullekin vaan sitten!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ja eikun limput taas jalkaan ja ladulle. Nyt ei enää mielessä ollut jano, ei nälkä, ei kuuma, ei tuska. Oli kosto mielessä. Silmät paloivat niin saatanan mustaa tulta, että perkele ois kiljunut pikkutytön lailla vieressä ja huutanut, että poppa lentää.

JUMA-VITTUJEN-LAUTA, helvetin saatanoiden vittujen perkeleiden vittujen perkeleiden perkeleet! Sauvat käteen ja sauvomaan niin maan saatanasti ylä- ja alamäkeä. Vaarallinen lasku? Äitis oli vaarallinen lasku ja isäs on vieläkin joskus. POIS TIELTÄ!

Saatana että ramppa kalkatti! Lankku läpätti! Limppu lipsui! Yläkroppa huusi hoosiannaa niin kovaa, että pappi piteli korviaan. EI JOUVA IHAILEMAAN MAISEMIA!

Puolikka tuntia myöhemmin lopulta saavuin lähtöpisteeseen. 18km. Palaverin alkuun? 25 min. Jos äkkiä kävelen mökille, ennätän ottaa hörpyn vettä ennen paliksen alkua.

Kävelin mökille. Avasin oven. Avasin jääkaapin. Otin vesipullon.

JOIN JA KAADUIN LATTIALLE JA JOIN JA KAADOIN VETTÄ PÄÄLLENI JA KIERISKELIN JA PYÖRISKELIN KUIN PIENI NORPPA JA HUUSIN JA VAIKEROIN JA UIKUTIN JA ROUHIN KARKKEJA SUUHUNI KOURITTAIN JA KILJUIN JA JOIN JA JOIN JA JOIN JA JOIN JA JOIN JA JOIN JA palaveri alkoi.

"Onko Levillä ollut kivaa?"

Ihan joo. Pikkasen raskasta...

Mutta eipä tässä, aika perushyvä hiihtoreissu. Eikös ne nyt aina ole tällaisia?

Lettuja Levillä, osa 3

Lettuja Levillä, osa 3

Lettuja Levillä, osa 1

Lettuja Levillä, osa 1