bodypositive.jpeg

Kurpitsamaha tässä moro!

Kehopositiivisuutta ja esiintymistä rakastava introvertti, joka sekä nauraa että häpeää itseään. Ärtynyt suoli, pömpsä maha ja pää yhtä sekaisin kuin pötsi.

A little bit chubby kuvaussessio

A little bit chubby kuvaussessio

Mahaläskejä takkiini sulloessa tajusin jotain uutta itsestäni. Nimittäin mulla on usein ollut jotain ihan mahtavia tavotteita liikuntaan liittyen, mutta tosi huonoja tavoitteita laihdutukseen liittyen.

Liikuntatavoitteet, kuten vaikka maailmanmestaruusmaraton, olivat nerokkaita: yhtä aikaa se tavoite oli erittäin haastava, mutta myös helppo saada toteutumaan. 1) Päätä, 2) Maksa, 3) Done. Sit enää vain vuoden treeni. EI voi perua, kun on jo maksanut paljon.

Laihdutustavoitteissa on ollut enemmän sellaista jotain "no vaikka randomilla 82 kiloa vaikka randomilla kesällä", josta on puuttunut täysin auktoriteetti. Oho, painoinkin 86. Mitä sitten?

Jos määräsin tavoitteeseen jonkun palkinnon, niin ei toimi, koska mun elämässäni on kaikkea niin paljon, ettei paskaakaan nakkaa jos joku palkinto jää saamatta. Tai sit hankin sen palkinnon silti koska ette te tai mä mua määrää.

Nyt siis havahduin, että hittovie, mä tartten laihdutukseen samanlaisen tavoitteen kuin maratooni oli. Sellainen, joka on helppo saada aikaan, auktoriteettinen ja pysyvä (EI VOI PERUU!), julkinen ja samalla kuitenkin sillä tavalla lempeä, ettei se tavoite ole 0/1 (onnistui / ei), vaan että se asia tapahtuu siitä huolimatta miten laihdutusmatkani on käynyt. Maratoonihan oli just tuollainen. Osallistuminen oli pakollista, oli treenannut tai ei. Laihdutukseen haluan saman, eli se tavoite toteutuu olin laihtunut tavoitteeni verran kiloja tai en.

No mikä tuollainen tavoite voisi olla? Jos teillä on ideoita, vinkatkaa. Mutta itseasiassa keksinkin jo yhden:

KUVAUSSESSIO, JONKA JÄLKEEN JULKAISEN NE KUVAT

Ja nyt huom, obsulent, koska mä olen kyseessä, niin ne kuvat eivät olisi tietenkään mitään kauluspaitakuvia napaa sisään vetäen, vaan vittu jumalauta saatana kunnon öyhinkiä! VIIKINKIKUVIA PERKELE YLÄOSATTOMISSA! SHOWPAINIKUVIA TIUKOISSA BYYSISSA NAPALÄSKIT HOUSUJEN PÄÄLLE MYRMYTEN (nii siis jos en oo laihtunut). Romanttinen kuva teemalla "Pasi, talja, takka ja piukat uikkarit" eikun mietitään vielä sitä.

Nyt vain hemmetti äkkiä pitäisi sementoida visio niistä kuvista, sit varata äkkiä studio, maksaa se etukäteen ja ostaa jo noin 82-kiloisen päällä hyvältä näyttävät hemmetin överit kuvauskledjut ja sopia kuvauspäivä. Vaikka 1.9., jolloin olisi 8 kuukautta, 8 kiloa ja sit tulee kuvat olin laiha tai ei. EI VOI PERUU!

Janottaa, perkele!

Janottaa, perkele!

Neoklassinen uus-Porvoolainen hehkuvinettohörppy rapsakassa pakkassäässä

Neoklassinen uus-Porvoolainen hehkuvinettohörppy rapsakassa pakkassäässä